Mansikanviljelyssä muutoksen tuulia

Helena Kauppinen

Useissa Euroopan maissa marjanviljely on siirtynyt lähes kokonaan katteen alle kevytrakenteisiin muovitunneleihin. Mukaan marjanviljelyn muutokseen on lähtenyt myös puolenkymmentä viljelijää Suonenjoen ympäristössä, yhtenä heistä Veikko Raivio Suonenjoelta. 




Raivion tilalla nostettiin toukokuun puolessa välissä muovia kolmen yli satametrisen tunnelin päälle. Jo aiemmin keväällä oli tunneleiden kohdalle tuleviin riveihin istutettu mansikan taimet.




Tunneleissa kasvukausi pitenee, ja jatkuvasatoisten lajikkeiden satoa voidaan korjata pitkälle syksyyn. Lisäksi kasvustot ovat suojassa huonolta säältä, sateisenakin päivänä voidaan tunneleista kerätä marjat kuivina.



Tunneleissaan Raivio kokeilee pohjoisamerikkalaisia jatkuvasatoisia lajikkeita, joista hänellä on jo parin vuoden kokemus avomaalta.

Kuvat Ilkka Voutilainen

2009 © Sisä-Savon seutuyhtymä                               Uutiskirjeen tilaus/peruutus

Pohjois-Savon TE-keskus on rahoittanut tätä julkaisua.