Aitoja Makuja -hyllynreunatunnus ensimmäisenä käyttöön Nilsiän Artomarketissa Pohjois-Savossa

Teksti ja kuvat Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen



Paikallinen ruoka helpommin löydettäväksi -- uusi hyllynreunatunnus lähiruoalle käyttöön

Nilsiäläinen K-Supermarket  Artomarket on ensimmäisenä Suomessa ottanut käyttöön paikallisesti tuotetun lähiruoan hyllynreunamerkin myymälässään. Kauppias Jarmo Ruotsalainen (kuvassa yllä) sanoo myös englanniksi tuotetun merkin palvelevan hyvin nykyaikaista asiakaskuntaa - varsinkin kun lähellä olevat Tahkon lomanviettopalvelut tuovat alueelle paljon ulkomaalaisia ja muualta Suomesta kotoisin olevia asiakkaita.

Hyllynreunatunnus helpottaa salapoliisityötä

Myymälässä työskentelevä Kati (Katariina) Jenu on tyytyväinen lähiruokatunnukseen. "Saamme nyt selkeästi esille paikallisen lähiruoan, kun se aikaisemmin on ollut vaikeasti ja usein pienen salapoliisityön kautta löydettävissä. Ja jopa ulkomaiset asiakkaamme ovat kiitelleet tunnusta", Kati kertoo.   




Kati Jenu pitää uutta lähiruokaa osoittavaa hyllynreunatunnusta käyttökelpoisena. Local food -merkki löytyy myös englanniksi.

"Olemme myös K-ympäristökauppa, joten ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvät asiat ovat meille luontaisestikin tärkeitä. Tunnus tukee hyvin tätä ajattelumaailmaa", kertoo Kati Jenu.



Hyllynreunatunnukset suunnitteli Jukka-Pekka Korpi-VartIainen Pohjois-Savon Elintarvikealan viestintä- ja koordinaatiohankkeesta.





Paikallisesti tuotettua lähiruokaa -tunnus löytyy täältä.


Kahdella tunnuksella pärjää

"Aloite lähiruokatunnukseen tuli muistaakseni alkukesästä Nilsiän Martoilta. Alueen puuhanaisenakin tunnettu MMM Kirsti Taattola oli jo pitkään harmitellut sitä, ettei lähiruokaa löydä helposti kauppojen hyllyiltä. Lisäksi useat eri tahot olivat yrittäneet tuloksetta päästä yksimielisyyteen siitä, mikä on lähiruokaa ja pitääkö lähiruoalle asettaa jokin tietty max-kilometrimäärä. Mutta ratkaisua ei tuntunut löytyvän", vuodattelee Kati Jenu. 


"Sen vuoksi olenkin myönteisesti yllättänyt, että saimme näinkin nopeasti  lähiruokatunnuksen aikaiseksi Kirstin otettua yhteyden alueemme ruokahankeihmisiin. Suuret kiitokset siitä ELVIlle. Ja koska olemme melko lähellä maakunnan rajaa, Pohjois-Karjalankin puolella valmistettu ruoka on kyllä varsin helposti miellettävissä paikalliseksi lähiruoaksi - siksi pelkät maakunnalliset hyllynreunatunnukset eivät useinkaan riitä", Kati analysoi merkin syntyyn johtaneita syitä.   



Lähiruoka merkityksellinen lapsiperheille

Porvoolainen Stoltin perhe on lomamatkalla Nilsiässä ja kiittelee hyvin merkittyä lähiruokaa. Isä Kay "Kepi" Stolt kertoo kumppaninsa Riikan kanssa suosivansa suomalaista ja myös lähiruokaa. Riikka kertoo erityisesti arvostavansa lähiruoan tuoreutta ja ostavansa lapsilleen mahdollisimman vähän lisäaineita sisältävää, tuoretta ja vähän pakattua, terveellistä ruokaa. Molemmat vanhemmista kertovat, ettei lähiruoka ole heidän kotiseudullaan Uudellamaalla juurikaan esillä ja he pitävät tunnusta erinomaisena tapana erottaa paikallisesti tuotettu lähiruoka muusta tarjonnasta.  



Lomamatkalainen Kay Stolt tutkii nilsiäläistä lähiruokaa. Vieressä vaimo Riikka ja lapset Elisa Niko ja Mikael.

Graafiset tunnukset (useita vaihtoehtoja) löytyvät täältä

Verkossa

Aitoja Makuja


P.S. Kysy sinäkin kauppiaaltasi, miten hän saisi paikallisen lähiruoan paremmin esille omassa lähikaupassasi. 
2010 © Sisä-Savon seutuyhtymä               Uutiskirjeen tilaus/peruutus

Pohjois-Savon ELY-keskus on rahoittanut tätä julkaisua.