- Finnwild on mehevien riistaherkkujen toimittaja

Teksti ja kuvat Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen



Iisalmen kaakkoispuolella Nerkoonniemessä sijaitseva riistalintutalo Finnwild on Suomen suurin riistalintujen tuottaja. Lapinlahdella sijaitseva lintutalo tuottaa vuosittain jopa 30.000 sorsaa, minkä lisäksi tilalla jalostetaan kalkkunoita ja ankkoja. Lisäksi lintutalossa käsitellään jonkin verran hanhia, broilereita ja teeriä.


Suomen suurin riistalintujen tuottaja Finnwild

Yrittäjä Jouko Kumpulainen (62) on lähtöisin parin kilometrin päästä Nerkoossa sijaitsevalta kotitilaltaan ja lintukasvattamot rakennettiinkin sen maille. Aluksi Kumpulaisten tilalla kasvatettiin sorsia, fasaaneita ja viiriäisiä, mutta kaksi jälkimmäistä ryhmää on ajan saatossa karsiutunut pois niiden vähäisen kysynnän vuoksi. 

Nyttemmin Kumpulaisten tilalla on kasvatettu sorsia jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä lintuja kasvatetaan kolmessa kasvatushallissa. Jouko Kumpulainen Finnwildista kertoo, että aluksi linnut teurastettiin Atrialla, mutta toiminnan laajetessa vuonna 1995 Lapinlahdelle rakennettiin oma lintuteurastamo.



Ankkojen emolinnut Englannista

"Finnwild tuottaa laadukkaat Cherry Valley -rotuiset ankkojen emolinnut suoraan Englannista. ”Niiden laatu on ollut erinomainen, eikä etenkin ranskalaisia lintuja vaivaavaa salmonellaakaan ole esiintynyt”", Jouko kertoo. Riistalintutilan kalkkunat tuodaan untuvikkoina Savonlinnasta, kun taas sorsat ja ankat ovat omaa poikastuotantoa.
 
Kotimaista viljaa ruokintaan

Riistalintujen kasvatus ja ruokinta on vankkaa ammattitaitoa vaativa laji. Finnwild käyttää lintujen ruokintaan kotimaista viljaa: kauraa, ohraa ja vehnää. Riistalinnuissa syyskausi on varsinaista sesonkia elokuusta jouluun, ja joulukaupassa yritys on erittäin iso suomalaisen joulukalkkunan toimittaja

Kuuma kesä vaikea myös linnuille

Kulunut kesä oli myös lintujenkasvattajalle vaikea, koska lämpötilan noustessa korkeaksi myös eläinten ruokahalu väheni oleellisesti, eikä rehu maittanut niille. Onneksi suurilta joukkokuolemilta vältyttiin, toteaa Jouko Kumpulainen.

"”Lintujen kasvatuksessa ei voi koskaan väheksyä laadukkaiden rehujen, hyvän hygienian ja tuotteiden korkean laadun merkitystä. Siitä me emme Finnwildissa tingi”", Jorma Kumpulainen vakuuttaa. Yrityksessä teurastetaan keskimäärin 500 –- 1000 lintua kerrallaan. Riistaherkkuja on saatavilla koko vuoden ajan.



Kokeile kalkkunasuikaleita kalkkunaiseen (karjalan)paistiin 

Jouko Kumpulainen suosittaa kokeilemaan kalkkunasuikaleita karjalanpaistityyppisen kalkkunapaistin valmistukseen. "”Kevyesti sipulin kanssa ruskistamalla ja valkosipulilla ja chilillä maustamalla kypsennetty kalkkunainen karjalanpaisti on yllättänyt monet mureudellaan ja kevyen lihaisalla maullaan"”, Jouko innostaa.


Herkullisia kalkkunareseptejä




Omenalla täytettyä kalkkunanrintaa a´la Jyrki Sukula

1 kpl kalkkunanrinta
2 kpl hapahkoa omenaa
4 rkl rusinoita
3 rkl fariinisokeria
30 g voita
3 dl lihalientä
yrttisuolaa
musta- ja valkopippuria

1.      Kuori ja lohko omenat, ruskista kalkkunanlihat ja omenat sekä rusinat pannulla.
2.      Lisää pannulle fariinisokeri ja mausta musta- ja valkopippureilla
3.      Tee kalkkunanrintaan kylkeen viilto, mausta se kauttaaltaan ja täytä omenoilla ja rusinoilla
4.      Kääri kalkkunanrinta voideltuun folioon ja kypsennä 165 C uunissa lihaliemen kera 40-50 min ajan.



Cassiskastike a´la Jyrki Sukula

200 g mustaherukoita
50 g sokeria
4 rkl punaviinietikkaa
1-2 sipulia
3 dl lihalientä
2 dl mustaherukkamehua
laakerinlehti
musta- ja valkopippuria
2 dl kermavaahtoa
30 g vehnäjauhoja
50 g voita

1.      Laita puolet voista kattilaan ja freesaa lohkotut sipulit.
2.      Lisää mustaherukat, sokeri, viinietikka, lihaliemi ja mausteet – keitä puolisen tuntia.
3.      Sulata loput voista kattilassa, lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi.
4.      Siivilöi liemi suurukseen koko ajan sekoittaen ja tarkista maku.
5.      Lisää kermavaahto joukkoon ennen esille laittoa.
  

Finnwild on perheyritys

Jouko Kumpulaisen kolme tytärtä -– Tiina, Minna ja Kirsi työskentelevät kaikki perheyrityksen palveluksessa. Myös tyttärentytär Milla pitää jo tottuneesti lihanleikkaajan veistä kädessään.

Finnwildin (Jussi LJK Oy) liikevaihto vaihtelee vuodesta riippuen 500.000 eur - 1 meur välillä.

Yritys työllistää päätoimisesti 3-4 henkilöä sekä useita tilapäistyöntekijöitä kiireisimmän syyssesongin aikaan.



Finnwild - Jussi LJK Oy


finnwild(at)gmail.com

puh. (017) 745 133
fax (017) 745 280
GSM 0400 930 690
2010 © Sisä-Savon seutuyhtymä               Uutiskirjeen tilaus/peruutus

Pohjois-Savon ELY-keskus on rahoittanut tätä julkaisua.